Tietoa meistä

Iltapuku Outleteja on järjestetty Suomessa 10 vuotta ja tyytyväisiä asiakkaita on tuhansia.

Iltapuku Outlet – upeita mekkoja edullisesti

Iltapuku Outlet syntyi vuonna 2014, kun ystävykset Marika ja Hanna päättivät kokeilla jotain uutta: he järjestivät ensimmäisen iltapukujen myyntitapahtuman Helsingissä, Vanhalla Ylioppilastalolla.

Jo silloin idea oli selvä – myydään kauniita mekkoja suoraan asiakkaille ilman turhia välikäsiä ja kalliita myymäläkuluja.

Ensimmäinen tapahtuma yllätti suosiollaan – ja siitä lähtien Iltapuku Outlet on kasvanut ja kehittynyt vuosi vuodelta.

Tänään – kahden perheyrityksen yhteinen juttu

Nykyään Iltapuku Outlet on kahden perheyrityksen yhteinen työ.
Tapahtumia järjestetään sekä Suomessa että Saksassa, ja tuhannet asiakkaat löytävät vuosittain unelmiensa iltapuvut ja vanhojentanssimekot meidän myynneistämme.

Moni asia on vuosien varrella muuttunut:

  • Valikoimat ovat kasvaneet ja parantuneet
  • Uusia tyylejä ja värejä on tuotu mukaan
  • Tapahtumat ovat yhä suurempia ja suositumpia

Mutta perusidea on edelleen sama:

Meillä ei myydä hienoja puitteita – me myymme ihania mekkoja edullisesti.

Näet ja sovitat juuri sen mekon, jonka ostat

Kaikki mekot myydään sellaisina kuin ne ovat – ilman toimitusaikoja, ilman odottamista, ilman arvaamista, miltä väri tai malli lopulta näyttää.
Sovit paikan päällä, valitset parhaiten istuvan mekon ja ostat sen heti mukaasi.

Helppoa, varmaa ja hauskaa!

Miksi asiakkaat rakastavat meitä?

  • Yli 1000 upeaa iltapukua ja vanhojentanssimekkoa jokaisessa tapahtumassa
  • Mekot valitaan ja sovitetaan itse – ilman turhaa painostusta
  • Vain sellainen mekko ostetaan, joka oikeasti istuu ja tuntuu omalta
  • Hinnat ovat reiluja – iltapuvut 59–199 €, vanhojentanssimekot 99–299 €
  • Sovitus ja ostopäätös tehdään tapahtumassa – kaikki heti mukaan
Iltapuku Outletissa löydät unelmiesi mekon – helposti, edullisesti ja ilman stressiä.
Tervetuloa ostamaan oma ihana mekkosi tapahtumastamme!